Minä en voinut muuta kuin nauraa Zimin kommentille, siis tarkoitan hyvässä mielessä kun se on ollut niin hauskasti kirjoitettu. Toivottavasti sinulla on jossain olemassa oma blogi, sana on hallussa erittäin hyvin!

Niin en minä ole kateellinen niille joilla on rahaa ja asiat hyvin, siis tottakai välillä siinä mielessä että haluaisin itsellänikin olevan mutta niin Wahlroos kuin kuka tahansa muukin rikas on ihan takuulla joutunut töitä tekemään varakkuutensa vuoksi, en ainakaan usko että suomessa on niitä kultalusikka suussa syntyneitä kovin paljoa jotka vain pötköttelemällä olisivat saaneet rahaa ja omaisuutta. Ja jokainen rikaskin on joutunut luopumaan takuulla sen eteen jostain, Wahlrooskin esimerkiksi aatteestaan. Eihän se raha sitä onnea tuo loppupelissä vaan kyllähän varakkailla ihmisilläkin on vastaavasti omat ongelmansa eli ei se varmasti aina helppoa ole sekään. Koetan siis pyrkiä siihen että en ole kateellinen vaan ajattelen heidän ansainneen sen mitä heillä on, kai sitä on köyhäkin ansainnut sen mitä on.

Tottakai köyhyys on omalla tavalla oma vika, ei sitä ole kiistäminen. Kun on pitkään ollut köyhänä niin sitä lannistuu eikä näe paljoa mahdollisuuksia missään. Vaikka en ole joutunut 4-vuotiaasta keräämään pulloja perheen elatukseen niin mielestäni se että synnyinkodissani on ollut jo köyhyyttä omalla tavallaan (me lapset olimme köyhiä, aikuiset eivät) on vaikuttanut myös siihen mitä tulevaisuus on antanut. Kuten kerroin aiemmin, sen jälkeen kun olen 15 täyttänyt en ole kotoa saanut minkäänlaista apua, ei rahallista, aineellista tai henkistä. Se lannistaa.

 Olen "syntynyt" itsekkin uusavuttomaksi, kotona asuessa ei saanut vaikka olisi halunnutkin tehdä ruokaa, leipoa, siivota jne.. Ainoastaan vierestä katsomalla sai opetella asioita, kuten esimerkiksi sen ruskeankastikkeen teon. Vaikka monta vuotta katsoi vierestä kuinka se ruskeakastike tehdään niin olihan se aikamoinen juttu kun se sitten piti ensimmäisen kerran tehdä kokonaan itse. Tämä nyt vain esimerkkinä, tarkoitan siis sitä että siinä vaiheessa kun synnyinkodin ovi pamahti takana niin jouduin itse opettelemaan siivouksen, ruuanlaiton, kaupassakäynnin (en edes tiennyt mitä maksaa mikäkin), laskujen maksun, asioiden hoitamisen  ja ihan kaikki.

Onneksi kaiken mahdollisen olen elämän aikana oppinut enemmän ja vähemmän kantapään kautta enkä anna siitä kiitosta kenellekkään muulle kuin itselleni, siitä saavutuksesta olen ylpeä sanoo siihen kuka tahansa mitä tahansa.

Se itsensä kehittäminen ja toteuttaminen on vaikeaa kun ei ole sitä rahaa. Niin se vain on. Onhan niitä ihmeitä nähty kun köyhä on ponnistanut paskasta rikkauksiin mutta kyllä se vaan niin todellisuudessa on ettei se jokaisen köyhän kohdalle osu, olisi vaan paljon rikkaita suomessa jos niin olisi. Minullakin on ideoita, unelmia ja toiveita paljon mutta toteuttaminen ei ole helppoa. Varsinkin kun on perhe, se vielä voisi olla mahdollista yksineläjällä kun ei ole vastuussa kuin itsessään että heittäytyisi mukaan johonkin juttuun mutta ei se ole niin yksinkertaista perheellisellä.

En tiedä onko se sitä tyhmyyttä vai onko se jotain muuta mutta on vaikeaa ajatella asioita tulevaisuuteen kovin tavoitteellisesti kun se olisi vain sitä mitä aiemminkin. Eli SITTEN KUN JOSKUS ON RAHAA, sitten teen sitä ja sitten teen tätä ja niin edelleen. Se on aina ollut ja tulee olemaan se SITTEN KUN JOSKUS ON RAHAA. Sitä on vuosikausia näin ajatellut ja tulee vielä ties kuinka kauan ajattelemaan niin kyllä siihen joskus turtuu. 

Niin se nuoruuteni meni 10 vuoden suhteessa alkoholistin kanssa, sekin on sellaista elämää jossa tavoitteellisuus karisee kummasti jonnekkin. Sellaisesta suhteesta on vaikeaa päästä irti ja kun sen lopulta on saanut tehtyä, elämä on varsin rikkinäistä myös itsellä, ne vuodet veivät kaikki mehut mitä sai itsestään puristettua.