Minä en oo viime päivinä jaksanut koneelle raahautua kuin pakolliset eli työpaikkojen katselun verran, olo on kuin olisi junan alle jäänyt. Kävin maanantaina kuitenkin työhaastattelussa, toivottavasti en näyttänyt kamalan kipeältä kun ei taida kovin hyvää kuvaa antaa.. Mutta parempi kuitenkin mennä kuin olla menemättä, vähän kuin lottoaisi eli mitään ei voi saada jos ei pelaa.

Tuostakin paikasta saan kuulla vasta ensi viikolla.. Tuntuu että kaikki aika menee vain jonkin odottamiseen, saako töitä, koska tulee rahaa...

Hirvittää kun on talvi tulossa enkä tiedä yhtään mistä saisin hankittua lapsille sopivankokoisia talvivaatteita, poikakin kasvanut niin että viimesyksyisessä kirpputorilöydössä on hihat ainakin 10 senttiä liian lyhyet. Ei siinä mitään jos olisikin vain siitä takista, niitä saa kirppikseltä parilla eurolla mutta kun on kengät, toppahousut ja takit tuplana, kenkiä varsinkin aika vaikeaa saada käytettynä kovin edullisesti niin että olisivat vielä kestävätkin. Tyttö osaa pitää nätisti mutta pojalla ei kauan pysy, missähän iässä poikalapset ei enää nuohoa kaikkia mahdollisia ojanpohjia ja lopettavat puihin kiipeilyn..? Eipä tuota minullakaan ole talvivaatteita mutta se nyt on pieni ongelma, ainahan voi vetää monta paitaa päällekkäin.

Se diakonissan tuoma lahjakortti meni sisävaatteiden ostamiseen, nekin olivat kyllä niin tarpeen kun nekin tuppaa kutistumaan iän myötä. Lapset olivat suu muikeana niistä vaatteista, aina ei ole seurakuntien tms. lahjoitustuottein pyörivien kirpputorien valikoima kovin hyvä mutta tuolla oli. En tietenkään valita en, sitä otetaan mitä annetaan mutta aina se ilahduttaa kun löytää sellaisia vaatteita ettei lapset nyt ihan hirveästi erotu tuolla koulussa porukasta.

Diakonissa soittikin minulle ja on tulossa taas tämän viikon perjantaina, nyt odotan jo innolla juttuseuraa enkä enää jännitä.

Nyt minä en jaksa enempää, en sitten millään. Pakko mennä pitkälleen kun ei ajatus oikein luista.